EP Tähtitassun Aatu

Aatu - omapäinen erakko. Niillä sanoilla alkoi vuonna 1994 METTIS-lehteen kirjoitettu tarina Aatusta sen kunniaksi, että Aatu oli juuri valmistunut Eurooppa Premior -arvoon kahdeksan vuoden iässä. Sen jälkeen Aatu on elänyt hiljaiseloa näyttelyrintamalla, mutta muuten Aatun elämään on mahtunut paljon isoja ja onnellisiakin asioita.

Aatu syntyi ensimmäiseen Tähtitassun pentueeseen ja oli kotimme ensimmäinen kissa. Näyttelyissä käytiin varsinkin alussa innokkaasti, tosin yli kymmenen vuotta sitten näyttelyitä oli huomattavasti harvemmin kuin nykyään. Aatu ei ollut mikään näyttelytähti, mutta sai nuorena poikana ihan kohtalaisia arvosteluja. Avoimessa luokassa Aatu ehti kilpailla kerran, mutta hävisi kolmelle muulle kilpakumppanille OH-tuloksellaan. Kun Aatu oli puolen vuoden ikäinen, väkevä kissanpissanhaju alkoi haista muuallakin kuin hiekkalaatikossa. Kastraattipoika Aatusta tuli 1-vuotissyntymäpäivänä.

Aatun näyttelyura kastraattina oli mutkikas ja pitkä. Valmistuminen Eurooppa Premioriksi vei lähes seitsemän vuotta. Moni sertti jäi saamatta tai ne rehdisti hävittiin. Kaikkein eniten harmitti ne saamatta jääneet arvokkaat ulkomaiset sertit, mutta sitkeällä yrittämisellä Aatu pääsi vihdoin eläkkeelle näyttelytouhuista. Ihan kaikkien tuomareiden mielestä Aatu ei ihan huono kissa voinut olla, koska oli kerran värin paras, kerran rodun paras ja Puolassa jopa kategorian paras.

Kun molemmat omistajasiskokset muuttivat pois lapsuudenkodista, jäi Aatu sinne isämme seuraksi. Muutamia vuosia sitten isämme ei kuitenkaan enää halunnut olla Aatun isäntänä, joten Aatulle oli keksittävä uusi koti. Luonnollisestikin yritimme sopeuttaa Aatua omiin koteihimme, mutta huonosti kävi. Kodeissamme olevat toiset kissat eivät hyväksyneet Aatua kaverikseen, ja tappelu oli valmis. Uuden kodin löytäminen 11-vuotiaalle kissalle ei ole helppoa, mutta Aatun onneksi sellainen löytyi Vantaalta. Ja vielä sellainen koti, missä saa seurata maailmanmenoa pihalla narun perässä, juuri niin kuin Aatu on koko elämänsä ajan tottunut tekemään. Superkiitokset siis Hannelelle ja Jarille Aatun erittäin hyvästä hoidosta!

Kirsi ja Sari Ovaskainen

Teksti on julkaistu METTIS-lehdessä vuonna 2000