Tervetuloa tutustumaan My-Champagne exoticeihin, persialaisiin ja myöhemmin toivottavasti myös kleinspitzeihin!

Kasvattajanimeni Champagne´s on hyväksytty vuonna 1985 ja ensimmäiset persialaispennut syntyivät vuonna 1986. Ensimmäisen exoticin hankin 90-luvun lopulla ja siitä saakka pääpaino on ollut exotic-kasvatuksessa. Olen ollut mukana rotuyhdistyksen hallituksessa monena vuonna sekä mukana myös Persialaiskissat ry:n perustamiskokouksessa sekä myöhemmin hallituksessa. Joulukuussa 2008 siirryin amerikkalaiseen The Cat Fanciers' Association Inc (CFA) maailman suurimpaan kissajärjestöön, joka on perustettu jo vuonna 1906. Suomeen perustettiin Cat Fanciers of Finland ry (CFF) keväällä 2006 ja hallitukseen minut valittiin vuodesta 2009 alkaen. Tässä vaiheessa jouduin vaihtamaan kasvattajanimeni My-Champagneksi koska Champagne oli varattu.

Kissani kasvavat kotona perheenjäseninä ja pyrin huolehtimaan niistä parhaan kykyni mukaan. Kissat ovat testattuja (mm. PKD DNA neg) ja terveitä. Pennut luovutan rokotettuina ja rekisteröitynä ja eläinlääkärin tarkastamina. Kissojeni jälkeläiset ovat reippaita ja iloisia sekä tottuneet ihmisiin, koiriin ja yleensäkin käsittelyyn.

Asun Pohjois-Helsingissä teini-ikäisen poikani kanssa, 24-vuotiaat kaksostyttäreni ovat jo muuttaneet omilleen, teen töitä tietokoneiden parissa ja kuten arvaatte sydäntäni lähellä ovat kissat ja koirat sekä puutarhanhoito, lukeminen, pihalla oleskelu ja rentoutuminen.

Olkaa hyvä ja nauttikaa ystäväni Marika Lahden / Preciousice cattery tekemistä loistavista kotisivuista!

Anita

Yhteydenotot:
email: anita.leppanen@gmail.com
puh. +358 408302551
in english too

 


Etusivu : Esittely : Kissat : Pentuja : Galleria : Koirat : Linkit